Kansallinen-kutsumus
Kutsumus
Kansallien kutsumus
Suomen kansan olemassaolon tarkoitus
Kansallinen kutsumus
Kansallinen Suomalaisen henkilökohtainen Jumalan, suomalaisen kutsumus
Suomen kansallinen kutsumus - koko kansan asia
Suomen kansallinen kutsumus, sen asia on täysin lähtöisin Jumalasta ja sen asia on kirjoitettuna Pyhän Raamatun lehdillä, Suomen kansan ja -maan kohdalle, meidän kansana täyttää asia kohdallamme, tässä lopunajassa.
Mitä tämän nettisivuston aiemmilla sivuilla on hieman, avaavasti kerrottu, Suomen kansallisen kutsumuksen asiaa, niin tässä osiossa, tältä sivulta lähtien, asiasta kerrotaan aika perusteellisesti, mutta vierailija, kohdallaan tarvitsee, kaikessa Pyhän Hengen avun, että hän voi saada täyden tiedon ja asioista kaiken hyödyn, tämän nettisivuston asioista, itse olla myös mukana Suomen kansallisen kutsumuksen toteutumisessa keskellämme.
Tämän nettisivuston asia on suunnattu, Suomessa asuville, sekä ympäri maailmaa muuttaneille, suomalaisille, mutta nettisivuston asian sisältö antaa myös muiden kansakuntien ihmisille tärkeää tietoa, mitä Jumala on tekemässä, Suomen kohdalla, tässä lopunajassa.
Kuten jatkossa tulee selviämään, niin Jumala tulee suvereenilla, rajulla toimellaan, kääntämään, aikamme, syvälle syntiin vajonneen Suomen kansan yhteyteensä. Tuolloin, kansana olemme Jumalan työkaluna, että Jumalan ennalta tietämä ”täysi luku” (ihmisten määrä, jotka tuolloin ottavat Jeesuksen sovituksen vastaan omalle kohdalleen) tulee täyteen ja uskovat temmataan taivaaseen, Jumalan Pojan, Jeesuksen ja Jeesuksen morsiusseurakunnan häihin.
Suuria Jumalan asioita
Jos tähänastinen tämän nettisivuston läpikäynti, ei ole vielä tuonut vierailijan mieleen, että nyt hän on suurten Jumalan asioiden kosketuksessa, jatkossa näin tulee tapahtumaan, tämän nettisivuston asioiden kautta.
Tämän nettisivuston lähes kaikki asiat, ovat paljon yli tavanomaisen ajattelun ja myös suuresti yli myös kristillisten piirien aikamme ajattelujen. On vain niin, että tässä lopunajassa, Jumalan yliluonnolliset asiat suuresti lisääntyvät, kun myös vihollisemme, saatanan pahat toimet lisääntyvät, kun se tietää aikansa loppuvan ja näin joutuvansa ikuisuudeksi helvetin vaivaan.
Joku voi erehtyä luulemaan, että tämän nettisivuston asiat olisivat mielikuvituksen tuotetta, kun ne hyvin suurelta osaa ylittävät tavanomaisen ajattelun tason. Kuten on jo aiemmilta sivuilta käynyt tällä nettisivustolla selväksi, niin tämän nettisivuston asiat ovat Jumalan Pyhän Hengen inspiroimia ja näin Jumalasta syntyneitä.
Mutta silti ne on, jokaisen nettisivustolla vierailijan, vietävä Pyhän Hengen tutkittavaksi, että hän näin on Jumalan alaisuudessa ja Pyhä Henki voi avata nettisivuston asiat hänelle, mitä sinne on kirjoitettu, eri asioiden kohdalta ja Pyhä Henki voi jatkaa asioiden prosessointia vierailijan kohdalla, hänen yksilönä, olla omalla, erityisellä paikallaan, osa Suomen kansallisen kutsumuksen asiassa mukana jne.
Nettisivuston Etusivulla on asiaa käsittelevä kirjoitus ja siihen on hyvä palata, jos vierailija ei ole uskossa Jumalaa, tai ei ole Jumalan Pyhällä Hengellä jatkuvasti täytetty jne., että kohdallaan ei ole oikeassa suhteessa Jumalaan ja mm. näin kerää kohdalleen palavaa, ikuisuuteen, tekojentuomioistuimelle, Bemalle.
Asiaa, kertauksena ja -tarkennuksena, yms. asiaa
Kuten on jo tullut esille, niin Jumala on johtanut, että tämä, Suomen kansallisen kutsumuksen asia, tulee kansamme uskovien tietoon, Jumalan tahdossa, Jumalan asiaan valitseman, yhden vajavaisen ja itsessään heikon henkilön kautta.
Asian näin olla, siitä on, ”pieninä palasina”, kerrontaa, nettisivuston asioiden tekstijulkaisuissa, vierailijan näin rakentaa Suomen kansallisen kutsumuksen asiasta ”kuva” itselleen, siten kokonaisena, mitenkä Jumala on saanut ottaa, yhden ihmisen käyttöönsä ja rankkojen vaiheiden kautta, muovata hänestä, itsessään täysin tyhjän ja Jumalasta täysin riippuvaisen ihmisen.
Jos nämä asiat, jäisivät puuttumaan, tämän nettisivuston kerronnasta, olisi sen asian kerronta vajaa, vierailijan ymmärtää asian koko kokonaisuus, mitä Jumala haluaa, hänen saada tietoonsa, Jumalan, Suomen asian kohdalla.
Jos Raamatusta puuttuisi, niiden henkilöiden, inhimillinen vajavaisuuden kuvaus, joiden kautta Jumala teki siellä kerrotut lukuisat, suuret asiat, niin Raamatun asia olisi vajaa,
meidän ymmärtää Jumalan rajattomat mahdollisuudet, kun Hän saa käyttää vajavaisia ihmisiä asioidensa toteutua keskellämme. Emmehän mene, vaikka konserttiin, jossa jousisoittimista puuttuvat soitinten ”koppien” takakannet, tai että siellä olisi rumpusatsi, jossa olisi pelkät rumpukalvot kehyksissä, ilman asiaan kuuluvia rummun runkoja? Tuolloin voitaisiin soittaa, täysin oikeat nuotit, oikein soitettuina, mutta soittimet eivät meille toisi, niistä oikeaa vaikutelmaa, mitä teoksen säveltäjä on halunnut teoksen kuulijoiden saada säveltämänsä teoksen kohdalla.
Jatkossa tulee kerrontaa toimijan henkilöstä ja myös hänen läheistensä kohdalta jne., anonyymiyden takaa ja asiat tuodaan esiin, ”vain asioina”, ilman pienintäkään näihin ”henkilöihin käymistä” yms. asiaa.
Jos ei näin olisi asia, ei koko tätä nettisivustoa olisi, kenenkään luettavissa, koska tämä nettisivusto on täysin Jumalan ajatus ja Hänen Pyhän Henkensä inspiroima ja -valvoma, sen kohdalta nousta vain asioita, jotka kestävät kerran ikuisuudessa, Jumalan edessä.
Vielä on kerrottava yksi asia. Suomen kansallinen kutsumus, sen asia on äärettömän suuri, Jumalan kunniassa, niin sen kohdalta, Jumalan kunnian tahallinen, tai tahaton, vieminen pois Jumalalta, on mitä suurin asia, ettei niin tapahdu.
Siksi mm. kaikki toimijan henkilön "tutkinta", saada hänen henkilönsä selville yms. toimet, ovat suoraan Jumalan kunnian ryöstöä ja niihin ei tule ryhtyä. Asia, mitä tässä halutaan kertoa, sen asia lisää avautuu, kun vierailija jatkaa eteenpäin nettisivuston läpikäyntiä.
Tässäkin kohdalla, on vielä palattava asiaan, että on mitä tärkein asia, uskovan henkilön, olla Jumala Pyhällä Hengellä kastettu ja jatkuvasti Pyhän Hengen ylitäyttämä. Näin hän voi ymmärtää tämän nettisivuston asian oikein ja siten henkilön kohdalla, Pyhä Henki rakentaa asioita eteenpäin, hänen saada Jumalalta, hänelle henkilökohtainen asiakokonaisuus, tämän nettisivuston asioista, mikä jää totaalisen vajaaksi, jos uskova, tai muu henkilö, ei ole jatkuvasti ylitäytetty, Jumalan Pyhällä Hengellä.
Kuten on jo tullut esille, niin Suomen kansallisen kutsumuksen asia on, mitä suurimmin ladattu hyvin suurella yliluonnollisuudella.
Näin sen oikea ymmärtäminen ja asian henkilökohtainen omaksuminen, kunkin vierailijan kohdalla, tapahtuu oikein, vain Jumala Pyhän Hengen ollessa asian toimijana.
Kun Jumala on valinnut kertoa Suomen kansallisen kutsumukset asiat, suurelta osaa, suoraan Veli J:n henkeen, niiden, sitä kautta tulla esille muiden tietoisuuteen, niiden kerronta, tällä nettisivulla noudattaa samaa kaavaa, että asia on Jumalan Pyhän Hengen kautta esille laitettu, lähes "sellaisenaan".
Raamatun kerrontaa, on rajallisesti, Suomen kansallisen kutsumuksen asiasta ja mitä Jumala kertoo asioista lisää, muuta kautta, se on täysin sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa, mutta on Jumalan suoraa kerrontaa asian kohdalta. Myös tällä kohdalla, on välttämätöntä, että vierailija on Jumalan Pyhän Hengen jatkuvasti ylitäyttämä, hänen voida nettisivuston asioiden kerronnan kohdalla, saada oikea ymmärrys ja kokonaiskuva, mitä Jumala hänelle halua asioiden kohdalla viestiä.
Pyyntörukous, nettisivuston asian avautua vierailijalle
Rakas taivaallinen Isämme, tulemme eteesi, Jeesuksen, Vapahtajamme ristin veriuhrin kautta,
pyytämään Sinun, Jumala, kaikkinaista apua ja armoa, että tämän nettisivuston asia saa avautua,
Jumalan Pyhän Hengen avaamana, jokaisen vierailijan kohdalla.
Hänen, kohdallaan ymmärtää sen asia ja Pyhä Henki pääsee rakentamaan,
vierailijan kohdalla, hänelle henkilökohtaisen asian,
Suomen kansallisen kutsumuksen asiasta.
Näin hänen, myös olla mukana Suomen kutsumuksessa henkilökohtaisesti.
Kiitämme, Sinua Jumala, että kuulit tämän rukouksen
ja sen runsaasti täytät, jokaisen nettisivustolla vierailevan kohdalla,
Jumala, Sinun, kiitokseksi ja kunniaksi. Aamen.
Rukouksessa anomme Jumalan tahdon mukaan, tietäen Jumalan vastaavan meille.
Varsinainen Kutsumuksen asia, Kutsumuksen asia sivulla
Suomen kansallisen kutsumuksen asiakerronta, varsinaisesti alkaa Kutsumuksen asia sivulta ja sen asia on todella moninainen, kuten jatkossa vierailija tulee huomaamaan.
Veli J. on tarvinnut ja tarvitsee ylivuotavasti, kaikkea Jumalan armoa, kasvaa pieneksi itsessään, että on nämä, täysin inhimillisesti vajavaiset, asioiden esille tuonnit, voinut kohdallaan tehdä. Kun on itsessään täysin Jumalan varassa ja -autettavana, silloin on kohdallaan tekemässä Jumalan tahdon ja se on jokaisen uskovan kohdalla, ikuisuusnäkökulmasta, mitä tärkein asia.
Jumalan odotus, alkaa aikakausien viimeinen kristillinen herätys, on jo kohta täyttymässä.
PDF of FIN
PDF of ENG