Loppuyhteenveto-2
Kutsumus > Kutsumuksen-toteutuminen,-alasivut-2
Loppuyhteenveto 2
Suomen kutsumuksen yhteenvedon lisäjatko 2
Loppuyhteenveto 2
Loppuyhteenveto 2, koonti nettisivuston asiaan täsmätieto nettisivustosta kertaus kerrotusta
Jumala kääntää pahan palvelemaan, Hänen parastaan
Raamatussa on lukuisia esimerkkejä, joissa Israelin kansa, tai heidän vihollisensa (naapurikansat), sai Israelin kansan pois Jumalan suorista, hyvistä suunnitelmista.
Kun, näkevä, katsoo Suomen mennyttä, kaukaa ja läheltä, ajassa, voi nähdä lukuisia, erilaisia tilanteita, joissa Suomen kansan toimesta, tai ulkoa tulleen asia kautta, Suomi, kansana, on enemmän, tai vähemmän, tehnyt asioita, jotka ovat vieneet Suomea etäämmälle Jumalan parhaasta tahdosta.
Näkevä, on voinut nähdä, kuinka Suomen kansa, yksilöinä, on tehnyt, itse arkielämässään ja päättäjämme eduskunnassa jne., aina vain lisääntyvästi, asioita, jotka ovat olleet vetämässä Jumalan siunaavaa kättä, kansamme yltä.
Tätä kehitystä, on jo, lisääntyvästi jatkunut vuosikymmeniä, kuten ympäröivän maailmamme meno, myös on jatkunut samaan, Raamatun kertoa asia jo ennalta, että lopunajassa tapahtuu Jumalasta luopuminen.
Jumalalle ei ole este, täyttää Raamatun Sana Suomen kansan kohdalla, kun olemme pois poikenneet Jumalasta, kieltäen Hänet yhteiskunnassamme.
Jumalan sallivassa, parhaassa tahdossa, Jumala kääntää Suomen kansan puoleensa. Tuolloin, ei löydy yhtään, ottamaan, yksin Jumalalle kuuluvaa kunniaa ja kiitosta, Suomen kohdalta. Hallelujaa.
Historiasta nähtävissä, saatanan tieto, Suomen kutsumuksesta
Kun Jumalan suunnitelma, lopunajan viimeisen sielujensadonkorjuun suorittavan kansan syntyminen kansallisvaltioksi, Suomen tasavallan syntyminen oli käsillä, Jumalan suunnitelmissa, asiaa, heti nousi saatana vastustamaan, nostaen Suomen itsenäisen kansan ensihetkillä, ”veljessodan”, että Suomen kansallisvaltiota poistuisi heti kansallisvaltioiden joukosta, saatanan tahdossa.
Kun saatana nosti 2. maailmansodan maailmaan, saatana halusi, osana asiaa, uudelleen hävittää Suomen kansallisvaltion, jos mahdollista. Tuolloin Mikkeli toimi Suomen armeijan esikunnan Päämajana, ennakkotäyttymyksenä, Mikkelin, myöhemmin olla, varsinaisena täyttymyksenä, Jumalan armeijoiden Päämajana, kun Jumalan nostaa Suomen, sen kutsumustyöhön, viemään evankeliumin, kaikkialle, jokaisen se kuulla, että voivat valita, tulla Jumalan ystäviksi.
Heti, selvittyämme itsenäisenä valtiona, 2. maailmansodasta, alkoi Jumalasta luopuminen, Jumalan suojaavien, seksuaalinormien purulla, jonka seurauksena maamme lakeihin liitetiin tuhoisat, avoliitto- ja aborttilait.
Media tunkeutui, ensin TV:n muodossa perheiden elämä keskelle, tuoden viihteen, monella tapaa, rikkomaan, terveen Raamatun Sanan, ihmisten elämän perustana.
Nyt asia on jokaisen puhelimessa, josta voi, ”juoda synninlikaojasta”, omaksi ja lähimmäisemme, ajalliseksi ja ikuiseksi tuhoksi.
Aikamme väkivalta ja monenlainen rikkinäisyys, sekä elämän tarkoituksenpuute, ON KYLVETTY KESKELLEMME median kautta, saatanan tahdossa, sen välttää ikuisuus helvetissä.
”Vihreä-aate” on muka hyvää, positiivista kehitystä aikamme keskellä. Pitää, joidenkin mielestä tehdä uhrauksia, että ”luonto pelastuu”, mm. ilmaston jäädä lämpenemättä, täällä voida elää. Hiilidioksidi on muka ”saatava aisoihin”, hallintaan, että muka sen kautta elämä mahdollistuisi.
Kuitenkin, juuri hiilidioksidi mahdollistaa laajan vihreyden keskellämme, joka on monin tavoin välttämätöntä, meidän voida elää maailmassa.
Suomen hyvinvointia on heikennetty, mm. kieltämällä uusiutuvan turpeen käyttö yhteiskuntamme monissa laajoissa tarpeissa, joihin, tämä, mitä parhaiten sopii käytettäväksi.
Tämänkin asian takaa, voidaan löytää, saatanan katalat tarkoitusperät, jos mahdollista, hävittää Suomi, pois, olemasta kansa kansojen joukosta.
Tehdyllä lamalla, viime vuosisadalla, meidät valheen kautta ”liitettiin” EU:n orjaksi, saatanan päämääränä, Suomen tuhoutua, jos mahdollista, ettemme kansana, voisi täyttää kansallista kutsumustamme ja näin saatana voisi välttää ikuisuuden helvetin vaivassa.
Nyt viimeiseksi, meidät ”valhetiedon” kautta ”liitettiin”, taas uuteen vankeuteen, kun mediamme ja pahat päättäjämme, eksytettyinä, olivat ”maalanneet” Venäjän viholliseksemme, jonka kanssa ei muka voi, tai tarvitse olla vuoropuhelussa ja kanssakäymisessä, kun Venäjä, Ukrainassa reakoi lännen aiempiin toimiin siellä, Venäjän uhkaksi.
Asiaan liittyy asia, ettei mediamme, aiemmin, tai nyt, ole kertoneen, mitä, paljon pahaa, lännen valtiot, Naton johdolla, ovat aiemmin ja nyt, tekemässä Ukrainan väestölle ja maalle yleensä.
Moni, Suomessa ja ulkomailla, myös uskovista, ovat uskomassa, mitä saatana, yhdessä lännen kanssa, haluaa ihmisten uskovan, vain Venäjän olla syyllinen Ukrainan sodan kohdalla. Asia ei ole näin mustavalkoinen. Tämä, tässä kerrottuna, kaikella Jumalan Rakkaudella, ei tuomiten, tai erotellen.
Suomen mediat, yhdessä lännen medioiden kanssa, ovat hyvin paljolti korruptoituneita ja niiden viesti ei ole totuuteen sidottuja.
Aikamme ”kuva” on, että ”me jokainen voimme luoda oman totuutemme” ja muuta kertovat, ovat muka loukkaamassa ja tekemässä, näitä eksytettyjä kohtaan eritasoista väkivaltaa jne.
On muka, naisen oikeus, haluaako tehdä abortin, kun ”asia ei jotenkin sovi naisen elämään", että Jumalan luoma ihmisyksilö tulee hänen elämäänsä ”häiritsemään”!
Eutanasia, on muka oikeus, meidän päättää päivämme, ennenaikaisesti, kun, vähimmillään, nuori on masentunut ja kun vanhus on elämänsä lopulla ja on monet vaivat ja kivut ovat arkipäivää.
Abortti ja eutanasia, oikein ymmärrettyinä, Suomen kohdalla, ovat henkilökohtaisen tappion lisäksi, saatanan suora hyökkäys, poistaa, jos mahdollista Suomi, pois olemasta ja näin saatana voisi välttää ikuisuuden helvetin vaivassa.
Alkoholismi, huumeet, irrallinen seksielämä, rahapeliriippuvuudet, yhteiskunnan vilpillisyys, rikkinäinen yhteiskunta, jne., Suomen kohdalla, ovat oikein nähtyinä, saatanan keinoja, jos mahdollista, välttyä ikuisuudelta helvetin vaivassa.
Jumala ravistelee maailmaa
Kun Suomi, kansana ja maana, kokonaan, on tullut Jumalalle kuuliaiseksi, asia ei voi olla vaikuttamatta, Suomen maan ja -kansan elämään, että KAIKKI, EI JUMALASTA OLEVA, POISTETAAN YHTEISKUNNASTA, jokaista uudestisyntynyttä suomalaista myöten.
Asia mullistaa Suomen perin pohjin, että emme sovi, tai halua kuulua, ”samoihin, pimeyden pöytiin”, missä aiemmin olimme, hakemassa kestämättömiä saaliita.
Suomen kansan ja -maan tultua Jumalalle kuuliaiseksi, väistämättä paljastuvat, lukuisat, nyt salassa tehdyt ja -pidetyt, Suomen omat ja muiden kanssa tehdyt rikolliset sopimukset ja suunnitelmat jne. Tulee Raamatun kertoen, aika, jolloin salat ”katolta julki huudetaan”. Tuo asia tapahtuu, mm. Suomen kääntyessä, kansana Jumalaa palvelemaan.
Mitenkä asia tapahtuu, kukistuuko EU:n, pahuuden henkivaltojen pesä, ennen Suomen tuloa Jumalalle kuuliaiseksi, niin se tule viimeistää sortumaan, Suomen tultua, kansan kohdalla, kaikessa totuuteen ja Jumalalle kuuliaiseksi.
Samalla ”tulla tila”, johonka muodostuu Raamatun kertoma ”kymmenvaltioliitto” jolle alustalle, uskovien taivaaseen tempaamisen jälkeen, väärä profeetta ja antikristus asettuvat hallitsemaan maailmaa, hetkeksi.
EU:n sortuminen, yhdessä, Suomen totuuden kanssa, ovat vahva Jumalan toimi, tuoda pimeyden teot valoon ja tuomittaviksi. Näin ”tulee tila”, Jumalan parhaiden asioiden tapahtua, Suomessa ja koko maailmassa, vielä paljon ihmisiä tulla Jumalan yhteyteen.
Jumala haluaa, laajasti, uskovien Suomessa ja muualla, näkevän ennalta ja kiittävän Jumalaa, että Jumala tulee murtaman aikamme, Suomen sitovat pimeydenlinnakkeet, että Jumalan paras tahto, voi tapahtua keskellämme, Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi.
Jumala poistaa pelkuruuden
Jos yhdellä sanalla haluaa kuvata aikamme maailmaa, niin se sana on pelko!
Vanhemmat, suomen kansan kohdalta, voivat muistaa ajan, meillä, jolloin ihmiselle oli suuri kunnia, että heihin voitiin luottaa. Samoin, tuolloin, oli harvassa talossa ”paikat lukossa”, että sivullinen ei päässyt talvipakkasella pirttiin lämpimään, vaikka talon väki ei ollut kotona.
Nuo ajat ovat nyt, vain muistoja. Kaikenlainen aikamme kehitys, on tuonut mukanaan, keskellemme, monenlaisen ja yhä laajenevan pelon, vääryydellä kahlitsemaan meitä.
Yhteiskunnan päättäjät, eivät kohdallaan ole panemassa pelolle esteitä, vaan ovat päinvastoin, tuomassa keskellemme aina vain uusia pelon aiheita.
Tietävät ovat kertoneet, että peloista, jopa 4/5 osaa, ovat aiheettomia. Suurella osaa, jäljellä olevia, pelkoa tuottavia asioita, voimme niihin vaikuttaa omalla toiminnallamme, joko poistaa pelon aiheen, tai vaikuttaa niin, että asia meihin vaikuttaa, mitä vähäisimmin.
Vain, aivan vähän on pelon aiheita, joihin emme itse voi, esimerkiksi ottamalla asioista selvää, vaikuttaa, mutta niidenkin kohdalla, voimme ne käydä läpi Jumalan Rakastavassa huolenpidossa.
Edellä kerrottu, Suomen ”EU:n liittyminen” ja nyttemmin tapahtunut ”Natoon liittyminen”, ovat tapahtuneet pelon kautta, valheella, asia tapahtua, kun ei ole haluttu poistaa pelkoja, käymällä asiat läpeensä tutkien läpi.
Pelkoa, saatana käyttää surutta, ihmisiä vastaan, että voisi välttää helvetin. Ei turhaan, Jumala Raamattuun ole kirjoituttanut, riittävästi, vuoden jokaiselle päivälle riittävän määrän, käskyn, ÄLÄ PELKÄÄ!!
Pelon alla eläminen, EI KUULU uskovan ihmisen elämään, vaikka pelon eri tasoisia aiheita, aikamme sisältää koko ajan.
Jumala on valmistellut Suomea
On ilo huomata, että lisääntyvästi, on eri tahoilla Suomessa, noussut ja nousemassa, hengellistä heräämistä ja Jumalan nälkää, seurakunnissa.
Puhutaan avoimesti, tulevasta herätyksestä ja iloitaan asioiden muuttumisesta keskellämme, herätyksen alkaa, Jumalan Voimassa keskellämme.
Herätykseen kuuluu, että ensin Jumala vetää omansa, lähelleen, saada heidät puhdistaa, näin herätyksen voida tulla.
Mediat jo kirjoittavat, kuinka Suomen nuoret miehet, ovat jättämässä, ”maailman haljennet kaivot” ja ovat tulemassa Jumalan yhteyteen.
Suomen uskovat vanhemmat ja isovanhemmat, ovat uskollisesti jatkaneet esirukouksiaan jälkipolviensa puolesta ja tässä voimme nähdä, siitä ensihedelmää. Jumala ei petä, eikä myöhästy, omaistemme kohdalla, jos me, uskollisesti jaksamme viedä heitä Jumalan eteen, heidän tulla Jumalalle kuuliaisiksi.
Moni uskova on Jumalan tahdosta, tullut asumaan Suomeen
Ei ole pieni, se uskovien joukko, jotka ovat, aivan viimepäiviin saakka, tulleet suomeen, niin, aiemmin muualla asuneet suomalaiset, kuin muihin kansoihin kuuluvat ihmiset, kun Jumala on asian heille selväksi tehnyt, heidän muuttaa Suomeen asumaan.
Vaikka he tämänhetkisessä elämässään, ovat mahdollisesti, tekemässä työtä Jumalan valtakunnassa, niin heiltä, tähän asti on puuttunut, Jumalan näköalat, mitä Jumala on tuomassa Suomeen keskellemme, tässä ajassa.
Lukuisille, lukuisille, tänne, Suomeen muuttaneille uskoville, näin avautuvat, avartavat näköalat, heidän kutsumuksestaan, kun he saavat tiedon, mitä Jumala on varannut, hyvin suuria asioita, Suomen kohdalle.
Heitäkin, tämän nettisivuston tieto palvelee, mitä parhaimmassa Jumalan tahdossa. Josta kunnian ja kiitoksen, tulee saada, vain ja ainoastaan, Elävä Jumala.
Jokainen Suomessa, valitsee, tekeekö kohdallaan Jumalan tahdon
Ei Suomi ole millään tavalla poikkeus, maailmassa ja, että Suomi on ”yhtenä miehenä”, tekemässä työtä, viimeisessä sielujensadonkorjuussa, on tarvinnut, että jokainen kohdallaan on valinnut, tuleeko Jumalan tykö, vai jatkaako elämäänsä omapäisenä, irti Jumalasta.
Selvän Jumalan ilmoituksen mukaan, Suomi, vain muutamaa prosenttia vajaana, kansan koko väestöstä, on Jumalan työssä ja asiaa Veli J. ei ole voinut ”vesittää”, vaikka ajatellen, ettei noin suuri osa Suomen kansaa, millään voi olla Jumalan omia ja tehdä kohdallaan, työtä Jumalan kunniaksi. Asia olisi Kaikkivaltiaan Jumalan inhimillistämistä ja siihen ei yhdenkään sovi ryhtyä.
Aivan kohta, voimme itse nähdä ja elää todeksi, Suomen kutsumuksen ja varmaa on, että Suomen kohdalla, miljoonat, ovat vastanneet Jumalan kutsuun, kyllä ja näin ovat elämänsä kohdalla palvelemassa Elävää Jumalaa.
Jumalan, maallemme antama kansainvälinen nimemme, Finland, kertoo merkityksillään mm., että ”paras viini on jätetty viimeiseksi” ja näin ollen, on ilmeistä, että lähes koko Suomen kansa, on saanut armon, ottaa Jeesuksen uhrikuoleman sovitus omalle kohdalla kohdallaan vastaan ja näin ovat Jumalan lapsia ja taivasperillisiä.
Palapelin pala löytää paikansa palapelissä
Jumalan, Suomen kutsumus, on laaja kokonaisuus, kuin palapeli, johonka jokaisen uskovan elämä, ”palapelin palana”, täydellisesti sopii, rakentamaan koko laajan kuvan täydelliseksi, kuten Jumala on asian halunnut tapahtuvaksi.
Voi ajatella, että Jumala on avannut monelle Suomen uskovalle, hänen kutsumuksensa asiaa, millä saralla ja miten, hän on toimimassa elämässään Jumalan kunniaksi ja itsensä ja lähimmäisensä ajalliseksi ja ikuiseksi parhaaksi.
Vaikka näin on tapahtunut, ei ole voinut ”löytyä kehystä”, missä konkreettisesti kutsumusasia tule ilmi keskellämme.
Kuten, tällä nettisivustolla, järjestyksessä tänne asti asiat läpi käynyt voi tietää, niin Suomen kansallinen kutsumus, on hyvin laaja, moninainen asiakokonaisuus, jossa riittää melkeinpä loputtomasti, erilaisia työtehtäviä, saattaa Jumalan kaikki tahto tapahtumaan asiassa, mitä Jumalalla on varattuna Suomen kohdalla, paljon Jumalan parasta, sen välittyä Suomen kautta, koko maailmaan.
Voi tapahtua, paljon asiaa, mistä tämä nettisivusto ei kerro
Suomen kohdalla ja laajemmin, voi tapahtua paljonkin asioita, joista tällä nettisivustolla ei kerrota, asia tapahtuu tarkoituksella, Jumalan tahdossa. Tämä nettisivusto keskittyy kertomaan, vain sen, mitä Jumala on halunnut, aikamme ihmisten saada tietoa, mitä Raamattuun on kirjoitettu Suomen kutsumuksesta ja miten se avautuu Suomen maan ja -kansan kohdalla toteutumaan ajassamme. Tätä asiaa Veli J:n on noudatettava, että hän, elämässään palvelee Elävää Jumalaa.
Joitain asioita, aikamme keskeltä, on vain pieninä mainintoina kerrottu, rakentamaan Suomen kutsumuksen asian kokonaiskuvaa. Ja monet asiat on sivuutettu täysin, koska niiden kertominen ei ole rakentamassa kerrottavaa asiaa. Johonkin on raja vedettävä ja se on nyt siinä, mihin Jumala on sen halunnut laittaa.
Kun, nyt tyhmä kansa, on kylvänyt, monia vahingollisia asioita keskelleen, eivät niiden vahingolliset sadot, kaikki, voi jäädä leikkaamatta, vaikka kuinka, jatkossa kylväisimme hyvää siementä keskellemme. Yksi asia, minkä kohdalla varmasti joudumme leikkaamaan pahan kylvömme satoa, on abortti, millä on poistettu keskeltämme, suuret määrät ihmisiä, joiden oli Jumalan tahdossa rikastuttaa yhteiskuntamme elämää.
Kuitenkin, on kerrottava, että aiemmin tällä nettisivustolla mainittu, monissa, muiden kertomissa profetioissa, oleva ehdollinen, Venäjän sotavoiman suomen valtaus, ei ole tapahtumassa, koska Suomen kansa, kääntyy pois synnintieltään ja täyttää kohdallaan Raamatun Sanan, viedä evankeliumi, kaikkialle, jokaisen se kuulla, näin valita, tulla Jumalan ystäväksi.
Nettisivuston sanoma Jumalalta, osa Veli J:n kutsumusta
On kulunut, jo lukuisia vuosia, reilusti toistakymmentä vuotta, kun Jumala katsoi parhaaksi, kertoa Jumalan, Suomen kutsumuksen, vähäiselle palvelijalleen Veli J:lle.
Voisi ajatella, että tämä sanoma, olisi voinut tulla esiin Suomen Siionissa, jo paljon aiemmin. Kuitenkin, VAIN Jumala tietää, oikean ajan, milloin antaa asioita ihmisten tietoon, siitä lähteä asioiden kehittyminen, kuten Jumala kulloinkin asiassa tahtoo.
Veli J. tietää, että hänelle, Jumalan antama, Suomen kansallisen kutsumuksen esille tuominen, jokaisen halutessaan, saada asia tietoonsa, on osa, hänen kutsumustaan.
Näin ollen, suomessa, tai missään muualla maailmalla, ei ole aiemmin tullut esille tätä, nyt esille tuotua asia, niin kuin, se on nyt esille tuotu, Jumalan kaikessa tahdossa.
On itsestään selvää, että Veli J:n koko henkilökohtaisen kutsumusten kirjo, on täysin liitetty Suomen kansallisen kutsumuksen asiaan, mutta se jääköön kertomatta, tässä yhteydessä.
Asiat, kertoa Suomen kutsumus, jäävät vajaaksi
Vaikka kuinka jatkaisi Suomen kansallisen kutsumuksen asian kerrontaa, jää asia aina vajaaksi. Näin Jumala onkin asian tarkoittanut, että Jumalan Pyhälle Hengelle jää, jokaisen suomen uskovan kohdalle, tila, jossa Pyhä Henki, liittää kunkin uskovan täydellisesti rakentamaan Suomen kansallisen kutsumuksen asian rakentua valmiiksi, kuten sen Jumala on halunnut olevan.
Vaikka Veli J:llä onkin voinut olla, joistakin Suomen kansallisen kutsumuksen asioista, pitemmälle meneviä ajatuksia, mitä niistä on, tällä nettisivustolle esiin tuotu, ne ovat Jumalan parhaassa tahdossa jääneet kertomatta. Näin Jumalan Pyhälle Hengelle, jää vapaus, miten Hän saa kunkin Suomen uskovan, parhaiten ”nivelletyksi”, osaksi Suomen laajaa kutsumusta, parhaassa Jumalan tahdossa.
On, yleensä, että asiat, joita Jumala on tuomassa keskellemme, saavat varmistuksen, ennen kuin asia on tuotu julki. Veli J. on tiedostamassa tämän asian, mutta on ”pakotettu”, tuomaan Jumalan sanoman julki, vaikka asiaa ei yksikään muu ihminen ole saanut tietoonsa, ennen sen julkaisua, tuoda tunnustuksensa julki asiasta.
Jotain, miksi asia on näin tapahtunut, tulee selville, kun vierailija jatkaa, tutustumaan Loppuyhteenveto 3 nettisivuun, sen sisältöön.
Suomesta ja myös laajemmalta, on lisääntyvästi, aina viimeaikoihin asti, voimistuvana viestinä tullut tietoa, että aivan jo elämme herätystä Suomen keskellä. Mitä Jumala on kertonut Veli J:lle, asioita jo mahdollisesti vuosia sitten, nyt samoja asioita kuulee monista seurakunnista kerrottuna.
Veli J:llä on asian kohdalla täysi Jumalan rauha, asioiden kanssa, joita hän on tuonut julki tällä nettisivustolla. Ei kukaan voi itse tuoda asialleen, Jumalan vahvistusta, että asialle tulee Jumalan vahvistus, asian olla Jumalasta. Asia on Jumalan hallinnassa, miten hän vahvistaa asiansa, kunkin asian kohdalla. Piste.
Vahvistukset ovat jo tulleet, vaikka ”vahvistuksen antajat”, eivät tiedä, että ovat olleet Jumalan käytössä näiden asioiden kohdalla.
On vain, niin, että Jumala on halunnut, vain yhden vähäisen ihmisen, asiansa ilmituloon ja siihen ei saa sekoittua, muuta, mitä Jumala on hänelle ilmi tuonut. Tämä asia on Jumalalle ensiarvoista ja mm. siksi, ei ole tämän nettisivuston asiaa annettu esille, että se voitaisiin tutkia ja hyväksyä, Jumalan tahdosta syntyneeksi, ennen sen ensijulkaisua. Pääasiahan on, että asia on Jumalasta ja saa aikaan, mitä varten se on Jumalalta, ihmisille, ilmi annettu.
Seuraavana on Loppuyhteenveto 3 sivu, jonka kautta Jumala haluaa
tällä nettisivustolla vierailevan, saada tietoonsa, minkälaisen, hyvin,
itsessään vajaan ja vähäisen ihmisen kautta, tämä Jumalan ilmoitus,
Suomen kansallisesta kutsumuksesta,
Raamatun lehdiltä, asia on saanut muotonsa,
sen olla nyt jokaisen halukkaan tavoitettavissa, tutustua siihen
ja omaksua se, osaksi uskovan elämäänsä.
Kuten Raamattua lukiessamme, sinne kirjoitetuista,
monista eri asioista ja tapahtumista,
niissä on elimellisesti kerrottuna,
kuhunkin asiaan liittyvien henkilöiden elämän kerrontaa,
jota ilman, kerronta, olisi jotenkin vajaa.
Jumala haluaa, tällä nettisivustolla vierailevan,
saavan joitain Veli J:n elämän vaiheita ja -asioita tietoonsa,
näin hänelle tulla ymmärrys,
mm. millä vakavuudella Jumala suhtautuu Suomeen ja sen kutsumukseen jne.
Asia on myös auttamassa asiaa, ettei yksikään kuvittelisi,
että Veli J. ”on sepittänyt kertomansa” ja omapäisesti,
niitä nyt olisi tuomassa esille. Veli J., on Jumalan suuresta armosta,
saanut käydä pitkään Jumalan ”pieneksi kasvamisen koulua”,
että nyt on voinut esille tulla, tämän nettisivuston asia.
Siirry seuraavaksi Loppuyhteenveto 3 nettisivulle,
(sivua ei ole tarjolla PDF tiedostona).
Kiitos.
Suomi, on tarkasti Jumalan käsissä, Suomen kansan täyttää tarkoituksensa.
PDF of FIN
PDF of ENG