Sisältöön
Ohita valikko
Ohita valikko
Ohita valikko
Ohita valikko
Ohita valikko
Ohita valikko
Ohita valikko
Suomen-Israelin-liput
Kutsumus > Kutsumuksen-toteutuminen,-alasivut-2
Suomen & Israelin liput
Jumalan johtama todellisuus

Suomen & Israelin liput

Suomen & Israelin liput, Jumalan tarkasti johtamat tarkasti sidoksissa yhdistävät kansojen toimet

PDF opf ENG

Aiheen tarkastelua, kauempaa historiasta

Mitä voi tietää, niin Israelin lipun historia voidaan katsoa alkaneeksi, varhain, jopa 1200 luvulta, Prahan juutalaisten käyttämästä punapohjaisesta lipusta, paljon ennen Israelin valtion uudelleen syntyä. Tuolloin lippu oli punapohjainen, eikä valkopohjainen, kuten sittemmin toteutuneessa Israelin lipussa on pohjan väri.
Aikojen kuluessa ja varsinkin, lähestyttässä sittemmin tapahtunutta Israelin valtion syntyä, esiin tuli lukuisia eri versioita Israelin valtion lipuksi ja jopa asiasta järjestettiin myös kilpailu.
Asia, että lopulta valikoitui, Israelin valtiolle, sen nykyisin käyttämä lippu, on täydellinen Jumalan johdatus, vaikka tuskin asian kohdalla toimivat, sitä hakivat asian kohdalla.
Tässä, seuraavaksi on nettisivulinkkejä, joista nettisivustolla vieraileva, voi halutessaan, tutkia lisää, mitä sisältyy Israelin lipun syntyvaiheisiin yms.1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.
Myös Suomen lipun ensivaiheiden kohdalle sijoittuu lippu, jonka pohja oli punainen.
Ensimmäiset havainnot ”Suomen lipusta”, voidaan ajoittaa 1800 luvulle, jolloin lipun ohella, Suomen ”kansallisena vaakunana”, jo Ruotsin vallan ajalla ja jatkona Venäjän vallan alla, oli Leijonavaakuna.
Asia, että Suomella on nykyinen Leijonavaakuna, on mitä merkittävin asia Suomen kohdalla.
On myös selviö, tarkka Jumalan johdatus, että Suomella on nykyinen lippunsa ja Leijonavaakunansa.
Koko Eurooppa, ”on merkitty” Israelin kadonneiden heimojen, erilaisilla ”merkeillä”, kun mm. monet paikat ja luontokohteet esim. joet ovat nimetty heprealaista perintöä sisältävillä nimillä ja heidän kulttuurinen perintö voidaan löytää monilta paikoin muualtakin, kun Euroopasta.
On ilmeistä ja hyvin todennäköistä, että Suomi paikkana, on sijainti, johonka, myös on aikojen saatossa tullut Israelin kadonneiden heimojen väestöä.
Pekka Sartola, kirjassaan Tuon heidät takaisin, sivulla 138, kertoo Simeonin, Gaadin ja Isaskarin heimon jäseniä vaeltaneen Suomeen, perimmäiseen pohjolaan. Simeonin heimon tulla maitse idän kautta ja Gaadin ja Isaskarin heimojen tulla, Britannian, Ruotsin ja Tanskan kautta, vesiä ylittäen.
Tuon heidät takaisin, kirjailija Pekka Sartola. ISBN 978-952-702-706-6, kustantaja: Ajanteos Kustannus Oy, www.ajanteos.com
Näin, ei ole mitenkään kummallista, että Suomella on nykyinen lippunsa ja vaakunansa.
Jumala on, parhaassa tahdossaan, liittänyt, Suomen ja sen kansan, Israelin rinnalle, merkittävän tehtävän kohdallaan tekemään, tässä lopunajassa.
Siksi Suomelle on johdettu, sen nykyinen lippu ja vaakuna, jotka ovat suoraan johdettavissa ja Israelin kansan perintöön ja kristillisyyteen, suurella merkityksellä.
Taannoin vuonna 1963, Mitä missä milloin kirjasarjan osana, on julkaistu kirja; Siniristilippumme: katsaus Suomen lipun vaiheisiin ja opas lipun käyttäjälle yms.
Tuon kirjan asiasta käy selville, että eri Suomen lipun lippuehdotelmia oli aikanaan, ainakin 20 versiota, näin ei ollut itsestään selvää, Suomella olla lippunsa, kuten on asia nyt.
Että saimme nykyisen lippumme, ei ollut sattumaa, vaan Jumalan johdatus, näin tapahtua, tarkka, tarkka johdatus, Jumalan parhaimmassa tahdossa.
Siniristilippumme kirja on hyödyllinen, itse kunkin tutustua, että voi ymmärtää Suomen kansaa ja sen maata, tuoltakin osalta, asian täydentää, tänä aikana ilmi annettua, Suomen kansallisen kutsumuksen asiaa, ajassamme.
Nykyisin kirja esiintyy nimellä; Siniristilippu: katsaus Suomen lipun vaiheisiin ja opas lipun käyttäjälle. Tekijä; Jouko Hulkko & Kai Huovinmaa, ISBN 951-1-06323-5 Kustantaja; Otava. fin. eng.
Kirjaa ei varmaankaan ole enää uutena saatavilla kaupoista, mutta sitä on vielä tarjolla runsaasti, eri antikvariaattien kautta, Suomesta.
Tässä jatkossa on eri linkkejä, joiden kautta on mahdollista, vierailijoiden lisää tutkia, Suomen lipun ja -vaakunan historiasta, mitä niiden asia pitää sisällään yms. 1. 2. 3. 4. 5.

Suomen & Israelin lippujen tärkeä yhteismerkitys

Moni Suomessa on varmaan nähnyt, kuvan, jossa ovat, nykyiset, Israelin ja Suomen liput esitetty, kumpikin erikseen pystyasennossa ja kuva, jossa liput ovat päällekkäin, siten, että kummankin lipun siniset kohdat ovat yhdessä näkymässä.
Näin muodostua kuvio, jolle on sitten annettu laajojakin selityksiä, mitä näiden lippujen oleminen, kuten ovat, voi merkitä, hyvin merkittäviä asioita.
Niistä kertominen jää tällä kohtaa pois, paitsi, että asia nostetaan erityiseksi asiaksi, jolla Jumala on liittänyt yhteen nykyisen Suomen maan ja -kansan ja samoin nykyisen Israelin maan ja -kansan.
Kuten tässä, myöhemmillä Kutsumuksen toteutuminen, alasivuilla käsitellään, suoraan kahta ja myös kolmatta asiaa epäsuoremmin, jotka ovat hyvin suuresti liitetty Suomen ja Israelin lippujen Jumalalliseen yhteyteen.
Suomen- ja Israelin maat ja kansat, on liitetty, suorittamaan asioita yhdessä, parhaassa Jumalan tahdossa, monen löytää Jumalan yhteyteen ja myös saamaan ajallista hyvää.
Kun miettii, mitä Jumala on varannut Suomen ja Israelin, yhdessä toimia, tässä lopunajassa, Jumalan tahdossa, niin on todella merkityksellinen asia, Suomella ja Israelilla olla omat lippunsa, kuten ovat.
Voi uskoa, että jatkossa, Suomen ja Israelin toimiessa yhdessä, Jumalan töissä, niiden asioiden yhteydessä, myös tulee esille, Suomen ja Israelin liput ja niiden yhteiskuva, kuinka Jumala on, tuolla kohtaa, liittänyt Judan heimon ja Suomen kansan, > yhden, tai useamman Israelin kadonneen heimon, yhteen, suorittamaan merkittäviä asioita, Jumalan suuressa kunniassa.
Avatkoon Jumalan Pyhä Henki lisää aiheesta, kunkin vierailijan kohdalla, mikä on hänelle henkilökohtaisesti tärkeää.
Täyttääksesi, mahdollisesti kohdallasi heränneen odotuksen,
mitä yhteistä Jumala on varannut Suomen ja Israelin kansoille yhdessä,
tässä ajassa, hyvin suuria, siirry seuravaksi Finnair – El Al sivulle.
Kiitos.
Jumala, tulee nostamaan Israelin ja Suomen liput, yhdessä, merkittävästi esiin, lopunajassa.
Takaisin sisältöön