Suomiverkosto
Kutsumus > Kutsumuksen-toteutuminen,-alasivut-1
Suomiverkosto
Jumalan hoitava järjestys Suomelle.
Suomiverkosto
Suomiverkosto, suomalaisten parhaaksi suomalaisten voida hyvin Jumalan kunniaksi
Suomen verkostoituminen, Jumalan tahdossa
Jumala on huolehtinut, että nyt Suomen yhteiskunnan kohdalla oleva, monenlainen rikkinäisyys ja huonosti toimiminen, nopeasti saatetaan uuteen asemaan, jossa koko Suomi ja myös suomalaisten yhteisöt muualla, Jumalan mieleiseksi.
Tässä, vain muutamia kohtia, Suomen tulevasta muutoksesta, tuodaan esiin, mutta Jumalan Pyhä Henki, laajentaa asiaa, uskovien tullessa asiaan sisälle, Pyhän Hengen alkaessa toimia heidän kohdallaan, asiassa.
Viimeisinä vuosikymmeninä, Suomen yhteiskunnassa, on tapahtunut lisääntyvästi, perheiden siirtymistä, kauemmas, heidän vielä elossa olevien vanhempien- ja sukulaisten läheisyydestä.
Tämä asia, on väistämättä muuttanut yhteiskuntaamme monella tapaa ja ei aina parhaaseen suuntaan.
Asia on vaikuttamassa, fyysisellä-, henkisellä-, sekä hengellisellä tasolla, iästä riippumatta, monien elämän kohdalla, myös hyvin negatiivisia asioita, jotka voivat olla nykyisin keinoin, jopa korjaamattomia.
Jumala on nostanut esille, että perheiden, lähisukulaisten ja tuttujen oleminen pois, heidän jokapäiväisestä, tärkeästä kanssakäymisestä, on saatettava uudella tapaa, taas eheäksi, ihmisten voida kaiken elämänsä kohdalla mitä parhaimmin.
Nykyinen Suomen tila > erittäin huono
Nykyisin perheiden kohdalla, suurella osaa, lapset eivät ole vuorovaikutuksessa isovanhempiensa kanssa arkielämässään, monien syiden vuoksi. Tuolloin, jää puuttumaan, yhden sukupolven ylittävä vuorovaikutus, joka olisi monella tapaa hoitava, molempien osapuolien kohdalla.
Myös, perheiden vanhemmat, erossa omien vanhempiensa läheisestä vuorovaikutuksesta, jäävät paitsi monesta hyvästä.
Jos ajattelemme, nyt elettävänä olevaa aikaamme, niin on selvästi nähtävissä, että perhe ja meillä nyt viimeisenä ydinperhe, on voimassa aina vain huonommin ja huonommin. Huumeiden käyttö, rikollisuuden kasvu, aborttien kasvu, avioerojen lisääntyminen ja irralliset seksisuhteet, ovat mm. seuraamusta maamme jo pitkään jatkuneesta kristillisten arvojen alasajosta.
Jos poistamme keskeltämme kristinuskon, se tila ei jää täyttymättä muulla, > pahalla. Ei voi kylvää tuhoa ja odottaa, saada siitä leikata sopua ja menestystä jne.
Soisi, jo tulleen ajan, jolloin on Jumalan aika, muuttaa Suomen suunta, että koko Suomi kansana, saa kokea kuinka se, Jumalan toimesta, ”puetaan täysin uuteen”, tilaan, kansamme yhdessä palvella Elävää Jumalaa.
Asia on ollut tiedossa, että Suomen tie kansana Jumalan käytössä, tulee nostamaan suuren, suuren kunnian ja kiitoksen Elävälle Jumalalle ja nähtävissä, että Suomen tien on mentävä tilaan, jossa sen tuho inhimillisesti on täysin varma. Kun näin, asiat Suomen kohdalla vihdoin ovat, silloin Jumala voimalla nostaa maamme ja kansamme pois tuhosta ja samalla myös Jumalaa tekee työn, että kansana käännymme Hänen puoleensa, kansana.
Suomen uusi verkostoituminen
On Jumalan tahto, että Suomen kansan kauttaaltaan tultua Jumalan yhteyteen, ”ihmisten sukulaisuus” muuttuu siten, Suomen perheiden ja sukujen kohdalla, eivät yhteyttä määritä, enää, vain biologiset siteet.
Kun käytännössä, lähes koko Suomen kansa on palvelemassa Jumalaa, asia saa aikaan, sen, että Suomi ”verkostoituu” uudelleen, Jumalan tahdossa.
Tuon uuden tilan vaikutus, Suomen kansan kohdalla, on vallan mullistava, mitä tulee kansan kaikkinaiseen hyvinvointiin, voimme kansana todella hyvin, ”vauvasta vaariin”, ”sukulaisesta ei sukulaiseen”, entinen on vain paha muisto menneestä.
Uuden Suomen elämä rakentuu uudelleen, siten, että vaikka perheet olisivat kaukana biologisista vanhemmista ja -isovanhemmista, heidät saatetaan yhteyteen paikallisten vanhempien ihmisten kanssa, heidän, uudessa ”normaalissa” perhesuhteessa, alkavat vuorovaikutuksen, joka suurelta osaa, ei syrjäyttäen biologisia ihmissuhteita, antaa uuden suhteen osallisille, samat mahdollisuudet, mitä biologisilla sukulaisilla on kanssakäymisessä.
On, täysin rajattomat mahdollisuudet, Suomen uudelleen verkostoiduttua, kansamme, monella tapaa eheytyä ja voimistua. Tulevassa, Suomen kohdalla, tulee löytymään asioita, jotka tulevat mullistamaan yhteiskuntamme, se voimistuu ja rikastuu, monin, eri tavoin.
Suomen ollessa, kokonaan Jumalan omia, ei ole mikään outo asia, että perheet, vanhemmat ja lapset ”löytävät” paikallisista ihmisistä, ”uudet” vanhemmat ja isovanhemmat, täyttämään jokapäiväisen elämän kohdalla, läheiset ihmissuhteet ja samoin paikaliset ”isovanhemmat” saavat myös, heille täydentävät ihmissuhteet, paikkakunnalla muuttaneiden perheiden vanhemmista ja lapsista.
”Uudet vanhemmat ja isovanhemmat, eivät syrjäytä biologisia ihmissuhteita, mutta monin tavoin täydentävät ja rikastuttavat, paikkakunnalle muuttaneiden perheiden henkilöiden ja paikallisten vanhempien, vanhusten elämää.
Asialla on henkisen, hengellisen ja fyysisen hyvinvoinnin lisääntymisen lisäksi, tuomassa myös rahallisia säästöjä, monien yhteiskunnan, nyt satsaamien toimien, jäädessä tarpeettomiksi, Jumalan Rakastavassa tahdossa.
Asian esimerkkejä ”rautalangasta” yms.
Ajatelkaamme tilanteita, joissa perheiden jäsenet ovat jokapäiväisessä elämässään, ilman, perheen biologisten isovanhempien päivittäisestä kanssakäymisestä, perheet eivät ole elämässä parastaan. On suuri vaara, perheiden lasten ajautua ja myös vanhempien, monin tavoin, pois terveestä elämästä.
Lastemme, ja nuortemme kohdalla, mielenterveysongelmat lisääntyvät voimakkaasti ja yksi asian juuritekijä on perheiden ”juurettomuus”, niiden arkielämässä, reaaliaikaisesti, päivässä.
Nykyisessä yhteiskunnan tilassa, pahan on helppo tuoda valheella, tuhoavia asioita lastemme ja nuortemme elämään, heidän ollessa monin tavoin rikki, yhteiskuntamme voidessa, todella huonosti. Nykyinen maailma on ”herkkänahkainen” ja loukkaantuva ja kertoo lapsillemme ja nuorillemme, että he ovat, muka ”syntyneet väärään kehoon”.
Uudessa, Suomen tilanteessa, koko kansan tila, on, olla täysi tyytyväinen keholliseen olemiseensa, miehinä ja naisina, tyttöinä ja poikina.
”Sylitunnit”
Jumala on nostanut Veli J. mieleen, erään, nyt puuttuvan elementin yhteiskunnassamme, sen, jatkossa olevan jokapäiväinen, tärkeä osa, hyvin toimivan yhteiskunnan elämää.
Meille, ihmisille, Jumalan luomana, on annettu suurin elin, ihomme, mm., että sitä kosketettaessa, läheisen hoitava kosketus, on monin tavoin, tuomassa hyvinvointia yms.
Meillä, Suomessa on kerhoja, päiväkerhoja, koulutilanteita jne., joihin voi tulevassa, täysin luontevasti, sisällyttää biologisten ja uusverkostoitujen ”isovanhempien” läsnäolo, osaksi, niiden päivittäistä toimintaa.
Koulujen, päiväkerhojen jne., viikko-ohjelmassa olisi pysyvästi tunteja ja jaksoja, joissa olisi ”isovanhempien” ja lasten ”sylitunteja”, jossa olisi läheisyyttä ja keskustelua ja koskettelua molemminpuolisella vuorovaikutuksella, lapsi ja ”isovanhempi” kokoonpanossa.
Asian kohdalla on loppumattomat mahdollisuudet, kehittää eteenpäin, lasten ja ”isovanhempien” voida, mitä parhaiten, asian heijastua laajasti perheiden hyvinvointiin. ”Isovanhempina” voi toimia biologiset isovanhemmat, uusioisovanhemmat, että heillä on lastensa perheitä, jossain kauempana, tai aivan, lapsettomat vanhemmat henkilöt.
Verkostoidut ”isovanhemmat”, saavat myös kohdalleen monella tapaa hyvää, kun voivat olla lasten biologisiin isovanhempiin yhteydessä, heille kertoa, mitä ovat kokeneet verkostoituina "isovanhempina”.
Asian hyviä puolia voisi jatkaa loputtomiin, niin hyvä Jumalan asia, on myös tässä nostettu esiin. Tehköön jatkon lisäavaamisen, Jumalan Pyhä Henki, nettisivuilla vierailijan kohdalla, rakentaen ”kokokuvan”, mitä asia on hänen kohdallaan henkilökohtaisesti, Jumalan kaikessa tahdossa.
Jumalan tahto yhteiskunnassa, säästää varallisuutta
Myös tämän esillä olevan asian kohdalla, Jumalan tahdon mukaan eläminen, saa ihmiset, kaikessa voimaan, mitä parhaiten.
Asian kohdalla, tulee myös suuret säästöt, kun ei jatkossa tarvita enää, monia, nyt yhteiskunnassa olevia toimintoja, Suomen kansan, Jumalan tahdossa eläen, on terve ja eheä, Jumalassa.
Suomen kansan eläessä Jumalan yhteydessä, Suomesta, sen yhteiskunnasta poistuu lukuiset asiat, ammatit, käytänteet, tapahtumat, ajatusrakenteet jne., jotka nykyisellään ovat voineet suuntautua eri tavoin väärään, vieden ihmisten aikaa ja kiinnittäen mielenkiinnon ja vieden heidän varallisuuttaan, ei niin hyviin asioihin.
Jumalassa elävä yhteiskunta, on sopusoinnussa, mikä asia ei ole vaikuttamatta, sen jokapäiväisessä elämässä, lukuisin eri tavoin, todella positiivisesti. Kun Suomi kansana eheytyy, asia on vaikuttamassa myös muihin kansoihin täällä keskuudessamme, hyvin positiivisesti.
On tiedossa, että yhteiskuntamme on mm. vääristynyt asiassa, että tuottavaa työtä tekevää kohti, on tarpeettoman paljon, erilaisten byrokratioiden toimihenkilöitä, kun vähempikin riittäisi. Myös tähän on Jumalan järjestyksessä terve ratkaisu.
Suomen lasten ja nuorten kohdalla, tulevassa, terveet, toimivat ”isovanhempisuhteet”, tulevat saamaan aikaan dramaattiset, hyvät vaikutukset, joista eivät ”isovanhemmatkaan” jää puuttuviksi, Jumalan Rakastavassa tahdossa.
Suomi, uudelleen verkostoituen, elää voimallisesti Jumalan tahdossa.
PDF of FIN
PDF of ENG